Mikä on Sadun Putiikki?

Sadun Putiikki - yhden naisen käsityöyritys

Sadun Putiikki on pieni, yhden naisen käsityöyritys Pohjois-Pohjanmaalla, Iin Kuivaniemellä.

Perustin keväällä 2021 pienen markkinointitoimiston ja pääsin tekemään sitä työtä, josta nautin ja jota olen aina halunnut tehdä. Nautin suunnattomasti sisältömarkkinoinnista ja visualistin työstä.

Visuaalisuus ja käsillä tekeminen ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Olen pitkään kaivannut kanavaa, jossa voisin tuoda käsitöitäni esille myös laajemmin kuin vain omalle lähipiirilleni. Olen myös haaveillut omasta korttimallistostani ja rakastan erilaisia puolijalokiviä.

Kun aloin sitoa kaikkia haaveitani ja toiveitani yhteen, muodostui Sadun Markkinointitoimiston kylkeen pieni käsityöpainotteinen Sadun Putiikki!

Toimin itse Putiikkini yrittäjänä, designerina ja tuotteiden valmistajana (postikorttien osalta valmistuttajana). Omat tuotemallistoni valmistan Mantu Design -nimen alla. Ydinarvoja toiminnassani ovat kotimaisuus, avoimuus, luonnonläheisyys sekä aitous.

Kaiken tämän lisäksi toimin myös suomalaisen Arctic Nutritionin itsenäisenä edustajana, joten kauttani on mahdollista myös hankkia korkealaatuisia, luonnonmukaisia villiravintovalmisteita. Aurinkoisessa ja iloisessa Arctic-tiimissämme on aina myös paikkoja auki uusille edustajille!